Ahtohalla

III. Kultamies tuli vahvasti isäänsä; perushyvä ratsusuomenhevosen rakenne, kapasiteetikas, itsepäinen ja kuumuva luonne. 154cm korkea, musta ori kisasi pääasiassa kenttää sekä jonkin verran koulua ja rataesteitä tasaisin tuloksin, yleensä sijoituspaikkoja hätyytellen. Kultamiehen meriitteihin kuuluu sijoituksia 100-110cm radoilta ja helpoista/CIC1:n kenttäluokista sekä suomenhevosten kenttäpronssi kahtena vuonna. Orin rakenteessa oli hyvän ja huonot puolensa, muttei mitään käyttöä rajoittavaa; hyvät tyypit ja leimat, kevyehkö ylös kiinnittynyt kaula, sopusuhtainen runko, jyrkähkö lautanen, suppuvarpaiset etuset, hyvät takaset, aavistuksen matalajalkainen. Liikkeet olivat tahdikkaat, mutta matalanpuoliset, ylisastunta OK. Hyppytekniikka oli hyvä, ori oli rohkea ja tarkka jaloistaan. Kultamies oli reipas, hieman kuumuva työmyyrä, kunhan ratsastaja osasi asiansa ja pysyi itse rauhallisena myös suomijuntin rallipäivinä. Käsitellessä hevonen ei sopinut kaikkien käteen, se oli äärimmäisen itsepäinen, karsinassa kiukkuinen hevonen, joka toimi parhaiten kun käsittelijä ei vaihtunut. Jämäkkä hevosihminen pärjäsi kyllä, Kultamies oli helpompi tapaus kuin isänsä. Ori kirjattiin KTK-II -palkinnolla melko tavanomaisin pistein, kehuja tuli kuitenkin hyppykapasiteetista ja -tekniikasta. Jälkeläismäärä jäi kolmeenkymmeneen, siitäkin valtaosa on omistajan ja lähipiirin tammojen kanssa tehtyjä; parempiluonteiset suorittajaorit verottivat Kultamiehen tammamäärää. Kultamies jätti varsoilleen kykyä niin koulu- kuin estepuolelle sekä perushyvää, kestävää rakennetta, mutta myös hieman hankalanpuoleista (kovapäinen, turhankin kuumuva) luonnetta.

IIE. Joutsentanssi, kahden erinomaisen käyttöhevosen jälkeläinen, vakuutti kasvattaja-omistajansa ja kaikki muutkin jo laatuarvosteluissa. Tamma oli aina ikäluokkansa kärkeä, etenkin esteillä, ja nuorena aloitettu menestys jatkui vanhemmalla iällä Joutsentanssin voittoja ja sijoituksia vilisseeseen kenttäuraan. Tamma voitti suomenratsujen kenttämestaruudenkin kolmesti, eikä ollut epäilystäkään, etteikö hevonen ollut ikäluokkansa kärkeä. Kentän lisäksi tamma kisasi satunnaisesti rataesteitä avoimiin 120cm luokkiin asti. Ruunikko, 157-senttinen suomineito peri vanhempiensa parhaat ominaisuudet; hyvän rakenteen ja liikkeet, loistavan luonteen ja kapasiteettia muille jaettavaksi. Erittäin hyvät tyypit, syvä, pitkähkö, hieman avo runko, pitkä kaareva kaula, hyvä lapa, jyrkähkö lautanen, hyvin kestäneet hyväasentoiset jalat. Ruunikon liikkeet olivat väljät, tahdikkaat ja joustavat, takaosa työnsi hyvin, hyppääminen oli vaivatonta, jalkatekniikka oli hyvä, samaten tasapaino. Joutsentanssin kehuminen jatkui sen luonteesta puhuttaessa; kiltti, kärsivällinen, nöyrä ja eteenpäinpyrkivä, sopivan herkkä ja menevä ilman kuumuvuutta, rohkea hyppääjä. Vanhempiensa tavoin KTK-I -palkittu tamma teki viisi varsaa, kaikki helppo/CIC -tason kenttäratsuja. Varsat eivät valitettavasti ole yhtä upearakenteisia kuin emänsä, mutta kestäviä, korrekteja suomenhevosia joka tapauksessa ilman kovin suuria rakennevirheitä. Joutsentanssi periytti hyvää hyppytekniikkaa sekä tahdikkaita, joustavia liikkeitään. Luonneperiyttäjäksikään ruunikosta ei ollut, vaan sen jälkeläiset peilaavat enemmän isiensä suvun luonnetta. Joutsentanssilaiset ovat kaikki suoritushevosia, jotka ovat menestyneet kilparadoilla, ja jotka epäilevättä tekevät emästään lähivuosina Jälkeläisvalion.

IEI. Metsänviiltäjä, tummanpunarautias pienhevonen (142cm) peri emältään vaivattoman, keveän hyppytyylinsä, isältään parempaa liikettä kuin emällä oli ja luonteeltaan Metsänviiltäjä oli melkoinen kauhukakara. Sitä kuvailtiin useimmiten sanalla "mielenvikainen herkkis", vaikka ei orilla sentään luonnevikoja ollut. Se oli vain herkkäsieluinen ja omapäinen hevonen, jota piti kohdella sen vaatimalla arvostuksella. Kasvattaja ei kuitenkaan loppujen lopuksi pärjännyt Metsänviiltäjän kanssa vaan se myytiin viisivuotiaana, keskeneräisenä epäonnistumisena kenttäpeliä etsineelle, jolla oli aikaa puljata hevosen kanssa. Ori oli rutkasti ikäisiään jäljessä, mutta uusi omistaja sai kovalla työllä sen lopulta vietyä kapasiteettinsa tasolle - kaikkien yllätykseksi CIC1-luokkiin. Kevyt, vaivaton hyppy ja uskalias luonne esteillä takasivat menestyksen etenkin maastoestepuolelle, kohtalaisen hyvä liike ja tekninen osaaminen taas toivat hyviä, joskaan ei huippuja, prosentteja koulupuolella. Metsänviiltäjä tarjottiin kirjoihin ja kansiin P- ja R-suunnille, molemmista ori sai kauniin kakkosen. Jälkeläispuolella Metsänviiltäjä paljastui ensisijaisesti käyttöperiyttäjäksi. Jälkeläiset muistuttivat aina enemmän emäänsä kuin isäänsä ja rakenteita olikin laidasta laitaan kolmessakymmenessä varsassa, mutta käyttöominaisuuksiltaan ne olivat erinomaisia. Helppoja ja CIC1-luokkia kisaavat varsat muistuttavat tosin myös luonteeltaan isäänsä eikä helppoja tapauksia oikeastaan ole.

IEE. Savitaival, vaaleanrautias 156cm korkea tamma oli monen mielestä hupsu ratsu. Epäonnistuneista juoksijavanhemmista tekaistu kenttävarsa, mitä siitäkin tulisi. Savitaival ei varsanäyttelyissä saanutkaan järisyttäviä arvosteluja, ainoat kehut ratsuna arvioidessa se sai ravistaan ja hyvistä jaloistaan, muuten se kehotettiin viemään radoille. Tammasta leivottiin kaikesta huolimatta kenttäpeli, eikä mitenkään huonokaan: emältä peritty kapasiteetti riitti viemään tamman CIC1-tason kisoihin, isältä saatiin laukkaan parempaa laatua kuin emälle ja Savitaival kohosikin kenttäratsastuksen kärkinimeksi. Luonteeltaan se oli varsin tammamainen, hyvin herkkä ja naisellinen, mutta sopivan työvireen löytyessä todella mukava ja motivoitunut kaveri hommaan kuin hommaan. Kunhan ratsastajalla vain oli tarpeeksi taitoa. Savitaival kisasi monta onnistunutta kautta ja voitti kolmeen kertaan peräkkäin suomenhevosten kenttämestaruuden - ketään ei yllättänyt, kun tamma kantakirjattiin ratsuna ensimmäiselle palkinnolle. Savitaival teki valitettavan vähän jälkeläisiä. Sen tammalinjoja on pidetty erinomaisina ja ne ovat olleet haluttua tavaraa, etenkin, kun neljästä varsasta vain kaksi olivat tammoja ja toinen orivarsa piti ruunata kivesongelmien vuoksi. Savitaival periytti kapasiteettiaan, sen kaikki jälkeläiset ovat kisanneet järjestään vähintään helppoja luokkia. Toki etenkin tammavarsat saivat myös oikuttelevan, itsetietoisen luonteen.

EII. Uljaan Osteri, tutuille Osku, on 160cm korkea rautiaankimo ori. Osku on poikansa Olivierin tapaan koulutettu neljään eri lajiin, joista se tosin on omistajansa kanssa kilpaillut vain ratsastuslajeissa - valjakkoajoa pari harrastaa lähinnä mielenvirkistykseksi. Orin palvelualtis ja yritteliäs luonne on auttanut huomattavasti sen kouluttamisessa, ja ori kilpailikin nuoruudessaan kouluratsastuksessa helpossa A:ssa, esteillä metrin luokissa ja kenttäratsastuksessa avoimissa helpoissa luokissa. Hyvien kilpailumeriittien lisäksi orin kantakirjaus II-palkinnolle teki siitä halutun siitosorin, jonka seurauksena Oskulle syntyi reilut neljäkymmentä jälkeläistä. Nykyään 24-vuotias ori viettää ansaittuja eläkepäiviä pitkäaikaisen omistajansa ja kilpakumppaninsa luona.

EIE. Miekuva oli punarautias, 166cm säkäkorkeutta omannut tamma. "Minni" oli erittäin osaava hevonen niin kouluratsuna kuin valjakkohevosenakin, kilpaillen avoimissa vaativa B- ja vaativa yhdistetty -luokissa. Tamma ei ollut kovin erityinen estehevosena heikon tekniikkansa takia, mutta sillä kilpailtiin kuitenkin pienissä seuratason luokissa mielenvirkistyksen ja vaihtelun vuoksi. Mimmi oli luonteeltaan hyvin ailahtelevainen ja sen kanssa sai olla jatkuvasti varpaillaan, jos ei halunnut joutua tamman mielialanvaihtelun seurauksesta purruksi tai potkaistuksi. Ratsuna ja ajettaessa se oli kuitenkin hyvin herkkä ja vastaanottavainen, mutta vaati näiden ominaisuuksiensa vuoksi osaavan ratsastajan. Miekuva astutettiin neljä kertaa, mutta vain kahdella kerralla tamma varsoi elävän jälkeläisen - ensimmäinen astutus päättyi varsan luomiseen ja viimeinen koitui niin jälkeläisen kuin tamman itsensäkin kohtaloksi. Mimmi oli kuollessaan 18-vuotias.

EEI. Kaukomieli on kansallisen tason kouluratsu. Orilla on perin näyttävät liikkeet ja jyhkeällä olemuksellaan onnistuu olemaan varsin näyttävä tapaus kouluradoilla. Kaukomieli onkin omistajansa suurin helmi ja heidän yhteistyönsä on lähes saumatonta. Tyynen rauhallinen ori on ollut vain harkitusti tarjolla jalostukseen. Uskomattomin tekijä herran taustoissa on se, että Kaukomieli on syntynyt puhtaasti vahinkovarsana kun Lumen isänisä Uskonvoitto oli karannut läheisen ravitallin tarhaan.

EEE. Lumivuokko on varsinainen monitoimiratsu. Sen kanssa on startattu koulu-, este-, kenttä- ja valjakkokisoissa, kyseessä on siis nelinpelin yksinään taitava kaunis ruunikko tamma. Lumi ei ole kauas emästään pudonnut, sillä Vuokon tavoin Lumi on hyvin monipuolinen ja potentiaalinen ratsu sekä äärimmäisen laiska. Laiskuus on periytynyt jo Vuokon isältä Kavaljeerilta.

© isän puoli Susiraja, emänisän puoli Anniina N., emänemän puoli Beeko